Kolumni 13.8.2025 Kurikka-lehdessä
Kurikka-seura juhlisti elokuun alussa perustamisensa 90-vuotisjuhlaa. Samassa yhteydessä muistettiin Samuli Paulaharjun syntymän 150. merkkipäivää.
Meille paikalla olleille kerrottiin Kurikka-seuran toiminnasta ja myös Paulaharjun urasta vuosien 1875 – 1944 väliltä. Kiitos seuralle hienosta juhlasta ja vuosikymmenten monipuolisesta työstä paikkakunnan historian ja perinteen tallentamisesta sekä tietojen säilyttämisestä.
Kurikka-seura perustettiin vuonna 1935, mutta sitä ennen Samuli Paulaharju keräsi ja tallensi tietoja ja tarinoita Kurikan Wanhasta elämästä. Nuorukaisena Samuli oli kiinnostunut vanhoista asioista, ikääntyneiden mummujen ja faarien muistikuvista ja tarinoista.
Hänelle oli tärkeää jutella elämää kokeneiden ja nähneiden ihmisten kanssa. Että historia ei häviä ja unohdu vanhusten kuolemien myötä. Aikuistuttuaan Samuli keräsi vuosina 1902-1917 talteen Kurikan vanhaa murretta ja sanoja.
Samuli Paulaharju kokosi Kurikkaan liittyvät muistot ja uudemmat tiedot kirjaansa Rintakyliä ja larvamaita, joka julkaistiin v. 1943. Ilman tuon kirjan tietoja, kuvia ja piirroksia olisimme paljon enemmän tietämättömiä ja juurettomia omasta menneisyydestämme Kurikassa.
Tänä Samulin syntymän juhlavuonna on ollut useampia seminaareja merkittävän miehen elämäntyön kunniaksi. Suomalainen kirjallisuuden seuran (SKS) juhlaseminaarin luennoissa tuotiin esille Samulin keruutyön suuruus ja ainutlaatuisuus.
On ihmeellistä ja ihailtavaa, että yhä vieläkin yliopistoissa opiskelijat ja tutkijat käyvät läpi Samulin keruutuloksia löytäen niistä uusia asioita, joita ei ole muuten tallennettu. SKS:n mukaan Paulaharju on edelleen merkittävin perinteen, elämäntapojen ja vanhojen tietojen tallentaja Suomessa.
Samuli Paulaharju on Kurikan lisäksi tunnettu etenkin Oulussa, missä hän teki elämäntyönsä kuurojen koulun opettajana. Useiden kirjojensa myötä häntä arvostetaan ja muistetaan paitsi Lapissa, mutta myös laajemmin Pohjoiskalotissa, Norjan ja Ruijan rannikkoalueilla.
1700-1800-luvuilla Suomesta muutti sinne runsain määrin asukkaita paremman elämän toivossa. Näiden siirtolaisten jälkeläisiä alettiin kutsua kveeneiksi ja Ruijan suomalaisiksi. Maailmansotien yhteydessä kveenien kulttuuri koki hävitystä, eikä Norjan valtiokaan suojellut näitä muualta muuttaneita, pikemminkin päin vastoin.
Varsinkin II maailmansodan jälkeen kveenien kirkot, asumukset ja historia oli tuhottu ja poltettu. Tällöin Samuli Paulaharjun kirjoittamat kirjat; Ruijan suomalaisia (1925) ja Ruijan äärimmäisillä saarilla (1935) nousivat tärkeään arvoon. Niihin oli tallennettu se tieto ja perinne, joka hävitettiin ja tuhottiin.
Nykyiset kveenit kutsuvat näitä Paulaharjun teoksia omiksi pyhiksi kirjoikseen, ja ovat ikuisesti kiitollisia vanhojen tietojen tallentamisesta. Vasta vuonna 1999 kveenit saivat Norjassa kansallisen vähemmistön aseman ja vuonna 2005 kveenin kieli sai vähemmistökielen statuksen.
Selitän juttuni otsikon valintaa. Kuka kumma on Samuli Paulaharju? Näillä sanoin Pirkko Paaermaa kuvasi tutustumistaan Paulaharjuun muutettuaan Kurikkaan v. 1981.
Pirkko teki sittemmin ansiokkaan lähes 10 vuoden työn Paulaharjun säätiön sihteeri-rahastonhoitajana ja yhdessä aviomiehensä Pentti Yli-Karjanmaan kanssa hoitivat säätiön tiedottamista ja historian tallentamista.
Kiitos ystävilleni Pirkolle ja Pentille, sillä heidän innoittamana minäkin pääsin mukaan säätiön toimintaan ja olen saanut selville jo joiltain osin sen, että Samuli Paulaharju on melkoisen kummallinen henkilö. Sanon näin suurta kunnioitusta ja ihailua tuntien.
Ja toivon, että myös nuoremmat kurikkalaiset oppivat tietämään, mitä kaikkea Kurikan Kampinkylässä syntynyt Samuli Paulaharju sai aikaan. Mielestäni paljon enemmän, kuin kukaan muu kurikkalainen tähän päivään mennessä.
Pidän hyvin tärkeänä, että Kurikassa koulut ja vanhemmat huolehtivat oman paikkakunnan historian ja merkkimiesten tuntemuksen opettamista koululaisille ja alueen ihmisille. Että tulevaisuudessakin tietäisimme millaiselta alueelta ollaan kotoisin, ja osaamme muille kertoa, millainen oli Samuli Paulaharju.
Lauri Rinta-Kanto
Samuli Paulaharjun säätiö
