Samuli Paulaharjun säätiön valtuuskunta ja hallitus ovat pitäneet vuoden 2018 alusta alkaneiden tehtävien valintakokouksensa. Valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Arlan toimitusjohtajan pestistä vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt Reijo Kiskola ja varapuheenjohtajana eduskunnan tieto- ja viestintäjohtaja Marjo Timonen. Molemmat ovat Kurikassa syntyneitä, mutta asuvat muualla, Kiskola Porissa ja Timonen Helsingissä.
Säätiön hallituksen puheenjohtajana aloitti kolmatta vuottaan Lauri Rinta-Kanto ja hallituksen uutena jäsenenä kurikkalainen äidinkielenopettaja Minna Leppinen sekä sihteeri-rahastonhoitajana Kärrykartanon toimitusjohtaja Tiina Kankaanpää. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Pirkko Paaermaa sekä muina hallituksen jäseninä Hannu Alanen, Jussi Hietikko, Katja Rinta-Nikkola ja Johannes Ujainen.
Säätiö suunnittelee vielä kevääksi Paulaharjun Rintakyliä ja larvamaita-teoksen ympärille kietoutuvaa yleisötilaisuutta, jossa esitellään myös Kurikka-Seuran hallussa oleva alkuperäinen Paulaharjun käsikirjoitus teoksesta. Paulaharjun-polun viitoitusta pyritään vielä parantamaan ja pystyttämään polun korkeimmalle kohdalle, Iso-Karhuvuoren laelle, Samuli Paulaharjusta kertova infotaulu.


